Psykologinen "koe"

Täällä voit keskustella muiden käyttäjien kanssa aiheista, jotka eivät sovi muille alueille.
Alueen säännöt
Käyttäjät voivat tehdä äänestyksiä vain tälle alueelle.

Mikäli haluat järjestää kilpailuja, muista lukea ohjeet kilpailujen järjestämiseen täältä!

Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Jite » 03.07.2012 20:43

Huomasin nettiä selatessani sattumalta oheisen "kokeen" toiselta foorumilta, ja ajattelin antaa sen meidänkin foorumilaisten pähkäiltäväksi. Toivoisin, että laittaisitte vastauksiinne perustelua, ettekä urki lisätietoja/muiden vastauksia, ennen kuin olette miettineet omanne ^^

-------------------------

Linkki alkuperäiseen viestiin

Zaine on vaihto-oppilas, jolla on vaikeuksia opiskelun kanssa ja on reputtamassa tietyn kurssin. Vaihto-ohjelman sääntöjen mukaan Zainen reputtaessa, hän ei saa jatkaa seuraavalla lukukaudella. Hän haluaa pysyä suomessa, ja selittää tilanteen parhaille kavereilleen Alexille, Benille, Charlielle ja Danille, pyytäen heitä tekemään muutamia harjoituksia Zainen nimissä.

Dan kieltäytyy auttamasta lainkaan; Zaine hyväksyy tämän, ja kunnioittaa Danin päätöstä. Muut suostuvat auttamaan, ja Dan pesee kätensä koko touhusta.

Alex ja Ben palauttavat paperit Zainen nimissä ja hän saa todella hyvät arvosanat. Charlielle tulee syyllinen olo ja hän sijoittaa tahallaan virheitä omaan palautukseensa, jotta Zainen keskiarvo ei olisi niin korkea.

Alex ja Ben saavat tämän selville. Alex ei välitä, mutta Ben suuttuu. Ben vaihtaa salaa Charlien Zainen nimellä ja omalla nimellään lähtevät palautukset, jotta Charlie saisi itse Zainelle tarkoittamansa heikon arvosanan.

Kuka osoitti mielestäsi "korkeinta moraalia"? Aseta Alex, Ben, Charlie, Dan ja Zaine järjestykseen parhaasta huonoimpaan siten, että 1 osoittaa parasta moraalia ja 5 on raukkamaisin jätkä.

1.
2.
3.
4.
5.
"Well, let's raise a ruckus."
Avatar
Jite
 
Viestit: 1357
Liittynyt: 01.11.2010 12:55
Paikkakunta: Turku
(: also known as Scrupture

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja R0xu » 03.07.2012 21:07

Moraaliritarit matkaan.

1.Dan
2.Charlie
3.Alex
4.Zaine
5.Ben
Kuva
Avatar
R0xu
 
Viestit: 1078
Liittynyt: 01.11.2010 01:01

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Jite » 03.07.2012 21:35

Oikeesti, olisi kiva kuulla, miten ratkaisuun ollaan päädytty, osin kanssa sen takia, jottei töpö olisi puhdasta listausta perusteluitta. Anyway, heitän nyt samassa oman mielipiteeni.

1. Dan

Tekstissä pystyin samaistumaan parhaiten tähän. Huijaaminen on mielestäni väärin, joten siinä auttaminen on väärin. Dan tekee loistavan päätöksen.

2. Charlie

Auttaa huijaamisessa, mutta rupeaa katumaan tekoaan, lopulta heittäen huonoja arvosanoja tasoittaakseen Zainen luonnottoman hyvää keskiarvoa. Juuri se, että Charlie alkaa tuntemaan syyllisyyttä, saa mut sijoittamaan hänet kakkospallille.

3. Alex

Se neutraali tyyppi. Ei tee varsinaisesti mitään erikoista, ainoastaan auttaa muiden kanssa huijaamisessa, koska kyllä kaverilta pitää aina saada tukea.

4. Ben

Mietin pitkään Benin ja Zainen välillä. Syy, miksi asetin Zainen alemmaksi, selviää hänen kohdallaan. Kuitenkin, Ben tekee mielestäni ilkeästi Charlieta kohtaan. Niin kauan, kun Zaine pääsee läpi, ongelmaa ei ole. Mutta tämähän oikein suuttuikin, ja Charlie saa kärsiä seuraukset. Mielestäni selvää ylireagointia.

5. Zaine

Noniin, nyt se syy. Ei ole reilua sotkea ystäviään mukaan omiin ongelmiin. Varsinkin, jos ratkaisu siihen on huijaaminen. Nyt Zaine onnistui vetämään 3 muuta mukaan soppaansa, ja huijauksen paljastuessa seuraukset ulottuvat laajemmalle, kuin alun perin.
"Well, let's raise a ruckus."
Avatar
Jite
 
Viestit: 1357
Liittynyt: 01.11.2010 12:55
Paikkakunta: Turku
(: also known as Scrupture

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Registeel » 03.07.2012 22:09

1. Dan

Jouduin miettimään tätä, koska hän tekee oikein sillä ei huijaa, tosin ei auta kaveria. Noista tärkeämpi on se, että ei huijaa niin tämä sai 1. sijan. Olisi imo hyvin voinut olla 4. sija tai 1. sija. Riippuu kumpaa pitää tärkeämpänä. Kyse on myös moraalisesta kysymyksestä, eikä laillisesta niin tuli taas lisää mietittävää ja vaikeammaksi laittaa 1. sijalle sillä laillisesti aivan oikea veto ja moraalisesti voi olla kahta mieltä. Totesin, että on pakko laittaa sijalle 1, koska ei huijannut, vaikka kyse onkin moraalisesta kysymyksestä.

2. Ben

Auttaa kaveria ja saa selville, että joku joka sanoi auttavansa petti niin hän auttoi senkin jälkeen ja rankaisi oikeutetusti petturia niin tämä saa 2. sijan. Selvä 2. sija vähintään imo. Tekee kaikkensa auttaakseen toista. Eikö tuo ole moraalisesti oikein? On ilkeä Charlielle, mutta Charlie ansaitsee sen.


3. Zaine

Ei tee mitään väärin, vaan pyytää apua. Se, että pyytää huijaamaan apu tapana on hieman kyseenalainen, mutta kaikki olisivat voineet kieltäytyä niin ei voi imo laittaa mitään syytettä Zainen päälle. Kaverit ovat siinä, jotta heiltä saisi apua. 3. sija.

4. Alex

Auttaa kaveria, mutta jättää homman puoleen väliin, sillä auttaa itse, mutta ei kiinnosta jos muut pettää. 4. sija. Tässä ei ole kauhean paljon väärää imo huijauksen lisäksi niin en halua antaa kuvaa, että Alex olisi jotenkin paha laittamalla sijalle 4.

5. Charlie

Ensin sanoo auttavan, jonka jäkeen pettää. Tämän huonommaksi ei voi mennä. Ei kiinnosta jos tunsi syyllisyyttä. Hän petti kaveria sen jälkeen, kun oli luvannut auttaa niin hän on alhaisin. 5 sija. Charlie ansaitsisi enemmän rangaistusta, kuin mitä Ben teki imo.

Ainoa oikeasti paha on Charlie ja muut tekevät vääryyttä hyvän syyn puolesta niin se on aivan ymmärrettävää ja tämä on moraalista kiinni, ei siitä mikä on laillisesti oikein niin tämä on imo aivan selvä järjestys. Tosin muilla on erillaiset arvot niin on eri järjestys. gg.

Zainen ja Alexin välillä on aika paljon mietittävää, mutta totesin, koska Alexia ei kiinnosta, että Charlie tekee pahaa ja sanoi auttavansa Zainea ja toisella tavalla on mukana Zainen loukkaamisessa (ei estä toisen loukkaamista) niin laitoin Zainen paremmaksi.

Ei missään nimessä ole mustavalkoinen asia ja imo aika kiva töpö.
Registeel
 
Viestit: 705
Liittynyt: 01.11.2010 18:34
Paikkakunta: Lieto

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Juusto » 03.07.2012 22:40

1. Dan ja Alex
Joko autat kaveria ystävyytenne vuoksi tai jätät auttamatta, koska rikot sääntöjä. Kumpikin jannu toimii oman arvomaailmansa mukaan ja ovat mielestäni yhtä oikeassa kummatkin. Alex vähät välittää Charlien toimista, koska asia ei kuulu hänelle.

3. Zaine
Pyydät ystäviäsi likaamaan kätensä itsesi vuoksi? Ostetaan, sillä tarina ei kerro miksi Zaine haluaa pysyä maassa.

4. Charlie
On loukkaavaa toista kohtaan ensin suostua ja sen jälkeen vaihtaa mielipidettä edes kertomatta asianomaiselle tästä.

5. Ben
Vaikka Charlien ratkaisu on tökerö, ei Benillä ole mitään oikeutta tehdä sitä koskien omia ratkaisujaan. Charlien tapaus on Zainen ja Charlien välinen - ei Benin.
Avatar
Juusto
 
Viestit: 478
Liittynyt: 02.11.2010 00:34

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Flyffel » 03.07.2012 22:48

1. Dan - voisi kyllä antaa sitä tukiopetusta
2. Charlie - auttaa kaveria hädässä mikä sinäänsä ihan jees, kaveri ansaitsee ihan sen 5 jos ei kerran osaa, auttamatta jättäminen myös vähän ilkeätä
3. Alex - ei nyt ole ihan reilua
4. Zaine - pyydä tukiopetusta, jätkä :C
5. Ben - nyt menee jo liian Salatuiksi Elämiksi
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja frost » 03.07.2012 22:54

1. Dan. Ei tee mitään pahaa eikä mitään hyvää. Onko tärkeämpää toisen auttaminen, vai sääntöjen rikkominen? Korkea työmoraali esti auttamasta.

2. Charlie. Hän suostui hommaan, mutta sitten pettiystävänsä. Miksi hän petti ystävänsä? Koska hän tunsi syyllisyyttä. Miksi hän tunsi syyllisyyttä, jos hän vain auttoi ystäväänsä? Hän joutui rikkomaan sääntöjä, joka on moraalitonta. Hänen työmoraalinsa esti häntä auttamasta. Hänen ei kuitenkaan olisi pitänyt tehdä virheitä, vaan lopettaa homma.

3.Zaine. Pyytää apu, vaikka niin ei saisi tehdä. Kun Dan lähtee hän kunnioittaa tämän päätöstä.

4.Ben. Saa selville Charlien petoksen. Vaihtaa paperit omalla kustannuksella. Lupasi parantaa Zainen numeroa. Huomaa Charlien petoksen ja pelkää sen rikkovan hänen lupauksen, sillä hän voi vaikuttaa asiaan. Jos hän ei voisi vaikuttaa asiaan, niin hän voisi sanoa pitäneensä lupauksensa.

5. Alex. Ensin suostuu parantamaan keskiarvoa ja rikkomaan sääntöjä. Sen jälkeen saa selville Charlien petoksen, mutta ei välitä, vaikka joutuu rikkomaan sopimuksensa.

Lista on vain oma mielipiteeni Oli aika vaikea tehtävä muuten.
Avatar
frost
 
Viestit: 547
Liittynyt: 03.11.2010 19:18

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Jite » 03.07.2012 23:46

Juu, tiedän, ettei homma ole välttämättä helppo, ja oikeita vastauksia on yhtä paljon, kuin ihmisiäkin. Paljonkohan tilannetta mahtaisi muuttaa, jos Dan rupeaakin pitämään mykkäkoulua...
"Well, let's raise a ruckus."
Avatar
Jite
 
Viestit: 1357
Liittynyt: 01.11.2010 12:55
Paikkakunta: Turku
(: also known as Scrupture

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja badganondorf » 03.07.2012 23:55

1. Dan, Charlie, Zaine, Alex. - Eivät tehneet mitään väärää.
5. Ben - ihmetaiderunggari.
http://www.thedeckout.com - Maailman paras Pokémon TCG-blogi(ni)

Mewtwolover kirjoitti:Pistin kännykkääni jo muistuksen 12.8.(MM-kisat päättyvät 11.8.) kohdalle noiden (Esan) oikkien poistosta.
Avatar
badganondorf
 
Viestit: 832
Liittynyt: 04.10.2010 09:52

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 03.07.2012 23:57

Miten tämä liittyy mitenkään psykologiaan?
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Flyffel » 04.07.2012 00:48

SiaBBo kirjoitti:Miten tämä liittyy mitenkään psykologiaan?

Onhan tämä moraalipsykologinen testi.
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Blaziken » 04.07.2012 01:01

1. Dan - Selvä juttu. Ei näissä asioissa pidä huijata.

2. Alex - Lupautui auttamaan, vaikka onkin sääntöjen vastaista

3. Ben - Charlie ei ehkä olisi ansainnut niin kovaa rangaistusta, mutta puoliksi oikein hän mielestäni teki.

4. Zaine - Pyysi kavereitaan riskeeraamaan ja huijaamaan.

5. Charlie - Ensin lupautui auttamaan, mutta petti sitten. Olisi edes ilmoittanut jättävänsä sen tekemättä eikä lähettänyt huonoja pisteitä.
Umbrespeon kirjoitti:Roarin viesti taisi olla vähän (PALJON) rölli.
Blaziken
 
Viestit: 564
Liittynyt: 18.03.2011 16:06
Paikkakunta: Espoo

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Flyffel » 04.07.2012 01:10

Millä tavalla se, että ei palauta parasta mahdollista paperia on pettämistä, jos on luvannut auttaa kaveria niin että tämä pääsee kokeesta läpi? Ideana ei ollut hankkia Zainelle mahdollisimman hyvät numerot.
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Blaziken » 04.07.2012 01:13

On se, kun tahallaan tekee huonot. Mielummin olisi ilmoittanut Zainelle ettei tee sitä ollenkaan.
Umbrespeon kirjoitti:Roarin viesti taisi olla vähän (PALJON) rölli.
Blaziken
 
Viestit: 564
Liittynyt: 18.03.2011 16:06
Paikkakunta: Espoo

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Riolu-fang » 04.07.2012 09:51

1. Alex
Auttoi ystäväänsä hyvillä arvosanoila, vaikka auttaakin samalla huijaamisessa. Eikä suuttunut Charlielle.
2. Dan
Kieltäytyi auttamisesta koska säännöt, mutta ilmeisesti ei kannellut myöskään eteenpäin ystävästään.
3. Charlie
Päätti auttaa ystäväänsä, mutta omatunto alkoi kolkuttaa ja teki muutaman virheen paperiin. Auttoi silti edes vähän täyttämällä paperin.
4. Zaine
Pyytää apua huijaamisessa eikä tee töitään itse. Hyväksyy kuitenkin Danin päätöksen.
5. Ben
Tekee typerästi Charlieta kohtaan ja auttoi siinä huijaamisessa.
I will be your Guardian Angel
"There are bad ways to win - and good ways to lose. What's interesting and troubling is that it's not always clear which is which. A flipped coin doesn't always land heads or tails. Sometimes it may never land at all..." ~ Grimsley
DeviantArt Tumblr
Avatar
Riolu-fang
 
Viestit: 376
Liittynyt: 01.11.2010 19:59
Paikkakunta: Rovaniemi
(: :)

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Pikapika » 06.07.2012 21:34

1. Alex - Auttaa ystäväänsä, se on reilua. Tosin huijaamalla mutta kumpi on tärkeämpää. Ystävä vai joku pikku huijaus.
2. Zaine - Älkää moittiko, pyytää vain apua.
3. Ben - Auttaa sekin ystäväänsä ja korjaa vain Charlien ilkeän tempun. Sanontahan on että "Paha saa palkkansa".
4. Dan - Ei tehnyt hyvää eikä pahaa.
5. Charlie - Aluksi auttoi mutta päätti lopulta olla harmiksi.

Älkääs moittiko. Tämä on vain omaa moraaliani.
Avatar
Pikapika
 
Viestit: 638
Liittynyt: 07.11.2010 11:24
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja Jite » 06.07.2012 22:32

Mieleen tulee pakosti, miksi jotain tehnyt Ben menee Zainen ja Danin väliin, jos molemmat olivat mielestäsi suht neutraaleita? Mikä ero Zainessa ja Danissa lopulta on?
"Well, let's raise a ruckus."
Avatar
Jite
 
Viestit: 1357
Liittynyt: 01.11.2010 12:55
Paikkakunta: Turku
(: also known as Scrupture

Re: Psykologinen "koe"

ViestiKirjoittaja mäg » 25.07.2012 18:11

1. Dan
2. Alex
3. Charlie
4. Ben
5. Zaine
mäg
 
Viestit: 54
Liittynyt: 23.06.2012 19:28


Paluu Muu Keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 42 vierailijaa

cron