Selasin ketjun läpi ja luin kaikki viestit, joissa oli perustelut, joten yritänpä itsekin perustella.
Bug: Caterpie + Butterfree,
Ariados, Joltik + Galvantula
Caterpie, tuo surkea raukka, kehittyy hetkessä mahtavaksi Butterfreeksi, jolla voittaa leikiten Brockin ja Mistyn ja joka sitten unohtuukin PC:lle. HeartGoldin pelasin läpi Dream Teamillä, jonka paras pokémon oli Butterfree nimeltä Mette. Se peli oli varsinaistä Sleep Powder -spämmiä.
Ariados on erikoinen. Se näyttää jännittävältä ja oppii kikkailuiskuja. HG:ssä minulla oli Nestori-niminen Ariados, joka osasi Sucker Punchin, Shadow Sneakin, Psychicin ja Spider Webin. Ariados voi tehdä Spider Webin ja Baton Passin ja nykyään tietty Sticky Webin. Harmi vain, että Aridosin statsit ovat niin huonot, että sillä ei oikeasti voi tehdä mitään.
Joltik on söpö, mutta Galvantula on pähee hämähäkki, joka on oikeastaan mitä Ariadosista olisi toivonut.
Dark: –
Jaa, Dark-tyypin pokémonit eivät ole erityisen vetoavia eikä mikään ole päässyt erityisesti suosiooni. Absol on kyllä ihan kiva ja sillä on ihan hieno megamuotokin. Yleensä megamuodoista on yritetty saada niin koviksen näköisiä että ne on vedetty ihan överiksi ja enimmäkseen näyttävät mauttomilta.
Dragon:
Vibrava +
FlygonAavikolla elävä lohikäärmeötökkä, jonka siivet ovat salmiakkikuvioita. Tämä pokémon on niin
cool ettei mitään rajaa. En osaa sanoa, kumpi näistä on hienompi pokémon. Black 2:ssa hankin vihdoin Vibravan. Kun se kehittyi Flygoniksi, annoin sille nimeksi Jyri.
Electric:
Lanturn, Mareep
Lanturn on hauska, sen näkeminen piristää päivää. Suht' kestävä pokémon, jolla kätevä tyypitys + Volt Absorb = ei häviä heti, vaan piristää päivää pidempään.
Mareep on söpö. HG:n tiimissäni oli Maija-niminen Mareep. Se oli pakko pyydystää: HG:ssä Mareep ottelun aluksi määkäise ja hyppii suloisesti edestakaisin. Vaikuttaa, että Mareepin esilletulo kestäisi vähän kauemmin kuin muiden pokémonien, sille on ehkä halutttu antaa erityisen suloinen esittäytyminen.
Fairy: Clefable,
TogeticEnnen en tykännyt yhtään Clefairysta ja Clefablesta. Yht'äkkiä aloin neljännen sukupolven ja uuden Pokémon-innostukseni myötä rakastaa Clefablea. Se on hauska. Se on keiju. Ja keijutyyppi teki siitä kilpailullisestikin hyvän.
Togetic on myös hauska. Ei niin imelä, mutta yhtälailla hyväntuulinen ja onnellinen. Nämä ovat tosiaan keijuja, niiden näkeminen saa hyvälle tuulelle ja unohtamaan murheet! Annan Togepille aina nimeksi Sulevi.
Fighting: –
Kuten Darkinkin osalta. Mienshao on ihan kiva, mutta yksikään taistelutyypin pokémon ei ole kovin miellyttävä. Ne ovat agressiivisia tappelijoita ja sellaisista pokémoneista en ylipäätään pidä. Saa olla kovis, mutta pitää olla särmää.
Fire: Charmander,
Flareon, Darumaka + Darmanitan
Charmanderilla on sydämetsulattava katse ja suloinen olemus. Ensimmäiset kolme aloituspokémonia ovat kaikki mukavia. Ne ovat hauskannäköisiä ja sarjakuvamaisia, mutta silti oikeiden elävien olentojen oloisia.
Flareon on kaunis pörröpallo, mutta kun aikoinani GSC-aikana näin sen Attack-statin ja sain tietää, että se oppii Shadow Ballin, olin lyöty ällikällä. Pokémon-pelien hienoimpia kohtauksia on, kun kuva muuttuu negatiiviksi ja Flareon heittää psyykkisen pommin vastustajaansa kohti. Oheinen kuva Bulbapediasta havainnollistaa, miltä isku näytti. Flareon pitää kuvitella.
Darumakan saa juuri ennen Nimbasa Cityä. Se on selvästi suunniteltu BW:n musikaaleja silmälläpitäen. Silinteri ja kävelykeppi sopivat Darumakalle hämmästyttävän hyvin enkä suostu uskomaan, että se olisi sattumaa. Myös Darmanitan on mielenkiintoinen, ei tosin niin luontainen Broadway-tähti, mutta hauskaa vaihtelua tulityypin pokémonien joukossa.
Flying:
Zapdos, Taillow + Swellow, Braviary
Zapdos on näiden pelien uljain ilmestys, se on suosikkini legendaarisista. En tosin hirveästi tykkää legendaarisista, joista monista on tehty väkivahvoja tuhoojaörkkejä. Tämän osalta on kuitenkin onnistuttu: Zapdos näyttää vahvalta ja vaaralliselta, mutta kuitenkin kiehtovalta ja miellyttävältä. Se ei näytä uhkaavalta siksi, että sillä olisi selässään kanuuna tai nyrkit kuin mega-Swampertilla vaan siksi, että sillä on niin tuima katse. Erittäin onnistunut sprite design. Zapdos on myös hyvä ottelukäytössä, harmi vain että legendaarista on vaikea saada ylipäätään oikealla naturella puhumattakaan IV:istä. Tämän minä kyllä vielä haluaisin tiimiini. Heat Wave ja Defog, hyvät defenset, kiva tyyppiyhdistelmä, muutkin statit hyviä.
Taillow ja Swellow ovat parhaat alkuruohon linnuista. Sulavalinjainen pääskynen poikkeaa edukseen mitäänsanomattomista puluista ja pikkupöllöistä. Harmi, että megamuoto meni Pidgeotille eikä Swellowille.
Braviaryn Brave Bird tekee valtavasti tuhoa, jonka jälkeen urhea kotkamme onkin täyttänyt jalon velvollisuutensa. Paljon muuhun se ei varmaan pystykään, joten seuraavaksi se kaatuu urhoollisesti isänmaansa puolesta. Whitessa Braviaryni nimi oli Aarne.
Ghost: Rotom,
ChandelureRotom ansaitsee maininnan, koska kartano jossa se asui oli karmiva ja pokémonin etsiminen sieltä oli hyvin toteutettu kohtaus. Taisin pelata kartano-osuutta illalla, joten tunnelma oli kohdallaan.
Chandelure, liekehtivä kattokruunuaave. Tällaisia voi helposti kuvitella sinne Rotomin kartanoon. Mielenkiintoinen ja sopiva tyyppiyhdistelmä ja hyvä pokémon.
Grass:
Bulba
saur, Gloom, Weepinbell, Chi
ko
rita + Bayleef + Meganium
Bulbasaur tapasi olla lempipokémonini. Se oli myös nimimerkkini kaukaisina Pokeopisto-aikoina... Mielenkiintoinen jääräpääotus.
Gloom ja Weepinbell ovat yksinkertaisia, mutta kiehtovia otuksia. Niissä on jokin juju, mutta ei turhia krumeluureja. Pokémonin sprite designin klassikkoja.
Bulbasaurin asemaa on noussut uhkaamaan kääpiöhamsteria muistuttava hassu Chikorita. Pienenä olin sitä mieltä, että se on liian tyttömäinen, sillähän on kaulakorukin. HeartGoldia pelatessani olin jo toisella kannalla, softresettasin monta kertaan että sain naaraan alussa ja annoin sille nimeksi Riitta. Myös Bayleef ja Meganium ovat miellyttäviä, mutta en silti raaskinut antaa HG:n Chikoritani kehittyä. Peli vaikeutui, kun Riitta-Chikorita ja Maija-Mareep olivat taakkana. Hauskin Pokémon-pelin läpipeluuni.
Ground: Sandslash,
SwampertSandslash näyttää hyvältä ja haluaisin sellaisen Rapid Spinneriksi, mutta en usko että se pärjää OU:ssa. Joka tapauksessa se
näyttää todella hyvältä. Miksiköhän sille ei saa Rough Skiniä, kun se kuitenkin on siili?
Swampert. Suurimman osan aloituspokémoneistani unohdin PC:lle, kun ne olivat kehittyneet viimeiseen muotoonsa. Swampert taas oli käyttökelpoinen pokémon, joka ei ollut korvattavissa. Annoin sille nimeksi Pertti. Korkeatasoista sanaleikittelyä, eikö vain? Tämän mikälievesiliskon megamuoto on tosin ihan dorka.
Ice:
Dewgong, Cryogonal
Jäätyypin pokémoneista mikään ei nouse erityisesti esiin, mutta Dewgong on hauska. Kun GSC:n Dewgong tekee Encoren, voiko kukaan olla yhtymättä aplodeihin?
Cryogonal on karu pokémon, mutta ansaitsee maininnan, koska
Rare Candy Treatmentin sarjakuvan jälkeen sitä käy sääliksi.
Normal: Wigglytuff, Porygon +
Porygon2 + Porygon-Z, Furret
Wigglytuff kuului myös HG:n Dream Tiimiini. Olisin pyydystänyt Jigglypuffin ihan pelin alussa Route 46:lta, mutta jostain syystä Jigglypuffia ei saa HG:ssa sieltä vaikka Goldissa sai. Piti odottaa Safari Zonelle asti. Wigglytuff on samanlainen tapaus kuin Clefable: pienenä olin sitä mieltä, että se oli vaaleanpunaisuudessaan ärsyttävän imelä, mutta iän myötä olen alkanut pitää sitä hauskana. HG:n Wigglytuffini nimi oli Tytti.
Porygonit ovat mielenkiintoisia pokémoneja. Porygon oli alun alkaenkin eksoottisuudessaan mielenkiintoinen: ihmisten tekemä virtuaaliolento, joka oli tässä virtuaaliolentojen sisäisessä maailmassa - ihmisten tekemä virtuaaliolento. Conversionit ovat myös idealtaan hauskoja kikkailuiskuja, vaikka eivätkään kovin käyttökelpoisia. Hyvä, että Game Freak uskalsi epilepsiatapauksesta huolimatta kehittää hahmoa ja suunnitella sille uudet muodot, joita voi kumpaakin käyttää kilpailullisesti mielenkiintoisella tavalla. Suosikkini on kylpyankkamainen Porygon2.
Furret oli viimeinen HG:n Dream Teamini jäsenistä. Sen nimi oli Neilikka.
+ Normal-tyypin pokémon, jota ei ole, mutta jollainen pitäisi olla. Tauros on sonni ja Miltank lehmä. Ne ovat pari ja pystyvät lisääntymään keskenään. Tuloksena on kuitenkin aina täysikasvuinen lehmä, jolla on yksilevelisenäkin utareet täynnä maitoa. Tarvitsemme vasikkapokémonin!
Poison: Nidorino,
Koffing + Weezing, Crobat
Kuten Weepinbell ja Gloom, myös Nidorino on ensimmäisten pelien erinomaista spritesuunnittelua. Ei liikaa detaljeja, mutta ei myöskään liian yksinkertainen. Linkki todelliseen maailmaan ja sen olentoihin, mutta sopivan mielikuvituksellinen.
Koffing ja Weezing olivat aikoinaan minusta ällöttäviä, mutta ovat ajan myötä muuttuneet sympaattisiksi. Koffing on lähinnä hauska ja tuo mieleen Smogonin. Weezing on surullisen hahmon ritari, joka on mielenkiintoinen pokémon. Poison-tyypitys on sukupolvien saatossa parantunut ja kun sen lisää Levitateen, hyvään defenseen ja Pain Splitiin, Weezing on hyvä puolustuksellinen pokémon.
Zubatin saa usein varhaisessa vaiheessa peliä. Onnellisuuden myötä kehittyvät pokémonit olen aina pakkomielteenomaisesti kehittänyt niin varhain kuin mahdollista, minkä vuoksi minulla on usein ollut 23-levelinen Crobat. Pelin alkupuolella siitä on paljon hyötyä.
Psychic: Mew,
Espeon, Spoink, Espurr + Meowstic (naaras)
Mew on legendaarisista pokémoneista legendaarisin, mysteeripokémon, Yksi ja Ainoa, joka pystyy mihin vain. Ja on hyvin suloinen.
Espeon oli Gold-tiimini paras pokémon. Se on miellyttävä olento, joka on parantunut entisestään Magic Bouncen myötä. Intellektuaalisen oloinen kissaeläin pystyy PokéDex-tietojen mukaan turkkinsa avulla aistimaan tulevat iskut - mutta epäonnekseen ei ilmeisesti väistämään niitä, sillä iskut osuvat siihen normaalisti.
Spoink on huvittava ilmestys, jonka jatkuva pomppiminen on koukuttavaa katsottavaa. TCG:ssä olen Psychic-pakoissa käyttänyt Legends Awakened -sarjan Spoinkia, sillä se pystyy yhdellä energialla laittamaan confusioniin. Helppo ja hyödyllinen ratkaisu, joka antaa vähän lisäaikaa. Muuhun Spoinkia ei korttipelissä tarvitsekaan, Grumpigiksi en ole sitä kai koskaan kehittänyt.
Espurr ja Meowstic näyttävät hassuilta, mutta niihin liittyy myös sisäpiirivitsi jota ei voi selittää. Espurr on sopivä yhdistelmä pöllämystynyttä pöljää ja söpöyttä, naaras-Meowstic on boheemi taiteilija, joka sopisi koko Kalosin maskotiksi.
Rock: Archen + Archeops,
TirtougaArchen ja Archeops ovat vähän turhan lähellä Aerodactylia. Defeatist-abilityn vuoksi Archeopsia ei oikein voi käyttää kilpailullisesti. Ne ovat silti hauskoja pokémoneja. Whiten Archeopsini oli nimeltään Ensio. Näiden pokémonien sulat on toteutettu hyvin ja lisäksi Archen muistuttaa Barksin klassikkosarjakuvan kulmikkaita kanoja. Hehän ovat kuin kaksi marjaa:
Tai no jaa.
Tirtouga: kilpikonnat ovat hauskoja. Kerrankin kilpikonna, joka ui normaalisti eikä kävele kahdella jalalla.
Steel: Empoleon,
Heatran, Doublade
Steel-pokémoneista valitsin nämä, koska ne eivät ole koneita tai "pelkkää terästä". Kaikilla on mielenkiintoinen tyypitys ja ne näyttävät siisteiltä. Heatran on suosikkini, koska se on todella kätevä otteluissa. Minulla oli Platinumissa Hetran, jonka nimi oli Usko.
Water: Squirtle,
Gyarados, Horsea, Mudkip
Squirtle ja Horsea ovat söpöjä ja toimivia hahmoja. Televisiosarjassa Squirtle ei tosin ole niin mukava, kun siitä on tehty jengiläinen. Barbaarista.
Gyarados on yksi kaikkien aikojen suosikkipokémoneistani. Olen usein hankkinut Magikarpin pelin alkuvaiheessa ja kehittänyt sen nopeasti, jolloin minulla on ollut todella vahva 20-levelinen pokémon. Kilpailullisesti Gyarados on taas ihan uskomaton. Neljäs sukupolvi teki sille mannaa: kun Intimidaten yhdistää Dragon Danceen saa erittäin vaarallisen yhdistelmän. Jos sen onnistuu pelaamaan oikein, tämä lohikäärme voi ratkaista pelin. Platinumissa Gyaradosini nimi oli Minna, Whitessa Miina. Se kuvaa tämän hirviön räjähtävää luonnetta.
Ja viimeisenä Mudkip. Kukapa siitä ei pitäisi? ORASin paras puoli on, että siinä voi lähteä seikkailulle Mudkipin kanssa.